tiistai 16. kesäkuuta 2015

Sydän-kukkapenkki

Seijan perennatarhalta ostamani särkyneet sydämet saivat vihdoin oman paikan puutarhasta. Suositus oli suojainen ja puolivarjoinen paikka. Pihasaunan pohjoispuolella on iso kivi, jonka juurella oleva maa nousee siten, että siitä on hankala leikata nurmikkoa. Aurinko paistaa rakennuksen tälle puolen aamulla ja illalla, joten päivän paahteisimman ajan se on varjossa. Lapio siis taas esiin ja muotoa hahmottelemaan. Kohdassa oli jo luonnostaan kotkansiipisaniaisia, joista toinen oli kylläkin näköjään niistetty trimmerillä.


Multaa oli runsaasti enkä lisännyt pussimultaa ollenkaan. Koitin kitkeä kaiken kasvuston ja juurenpätkiä tulee nousemaan esiin vielä myöhemminkin. Valkoinen särkynyt sydän (Lamprocapnos spect. Alba) pääsi lähimmäksi punaseinäistä saunamökkiä ja sen viereen laitoin punavalkoisen särkyneen sydämen (Lamprocapnos spect.. Etualalla on trimmerin uhriksi joutuneen saniaisen juurako, joka noussee kasvuun uudelleen. Vasemmalla on vielä piparjuuren alku, jonka sain taimenvaihtopäivillä. Leviää kuulemma loistavasti.





Kukkapenkin muoto tuli aivan vahingossa. Särkyneet sydämet pääsivät sydämen malliseen kukkamaahan.

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Söpöstelyä =) Taidan laittaa reunaan vielä kaunokaisia söpöilemään.

      Poista