Sadepäivänä

Ulkona satoi ja ukkosti koko eilisen päivän. Ulos ei ollut asiaa, joten siirtelin makuuhuoneessa huonekaluja. Torpasta tullut pikkunaulakko pääsi vihdoin seinälle ja alapuolelle siirsin mieheni tädiltä tulleen Kelan vanhan konttorituolin. Joululahjaksi saamani mallinukke on saanut kesähelmiä kaulaansa.

Talon alkuperäisistä takoista tämä kulmatakka on ainoa, joka ei ole käytössä. Takkaan on muurattu vaakahormi, jota ei pääse nuohoamaan mistään. Mutta eikös se ole niin, että viileässä on parempi nukkua :)

Puutarhurin uusi kesähattu

Torikauppiaan olkihattuvalikoimasta löysin multaisiin käsiin sopivan, punaruskean olkihatun. Hattu poseeraa keväällä äidiltä siirrettyjä humalia varten pystytettyjen heinäseipäiden naulassa.

Näillä tienoin ei varmasti ole heinäseipäitä näkynyt vuosikymmeniin, mutta minusta oli ilahduttavaa, että pienet vaaleanruskat pikkulinnut tietävät edelleen mitä seipäillä pitää tehdä. Ilta-auringon aikaan ne istuvat heinäseipäiden nokassa ja visertelevät iloisesti. Söpöä :)

Metritolkulla uutta kukkapenkkiä

Talon ja pellon välinen korkeusero on aikoinaan pengerretty isoilla kivillä. Aluksi tiheikön läpi maisemaa tutkittuani luulin kivien olevan vanhoja kivijalkalohkareita, mutta suurin osa onkin luonnonkiviä. Meidän ruohonleikkurissamme taitaa toimia vain isoin vaihde sekä täysi kaasu ja ratissakin on jotain häikkää pienten mutkien ajamisen suhteen, joten nurmikon reuna-alueet ovat niittykunnossa... Saattaa kuljettajallakin olla osuutta asiaan.

Kyllästyin katsomaan nokkosten ja pujojen huojuntaa kolmen metrin päässä ulko-ovesta ja hain lapion. Tai siis tietysti ensin kameran...

Suunnittelin muotoa oranssin köyden avulla. Eihän tuolta pusikosta mikään muu olisi näkynytkään!

Oikealla näkyy pyöreä ruusupenkki, jolle koitin tehdä sopivan kaaren pariksi.

Kolmen päivän puutarhahetkien kaivuutyö ja kaksi peräkärryllistä nurmikkoa ja muuta paikalla kasvanutta myöhemmin maisema näytti tältä.

 Puhdas, musta multa on niin kutsuvaa! Nurmikon alla oleva maakerros on varsin muhevaa ja lisäsin joukkoon vielä uutta pussimultaa.

Jätin kivien koloon kasvaneen heinätupsun ystäväksi metsämansikkaa. Luonnonkasvit ovat yhtä arvokkaita kuin ostoperennat ja kasvavat varmasti itselleen sopivassa paikassa.

  

 Askelmitalla mitattuna uuden kukkamaan pituus on kymmenen metriä. Tein taimihankintoja jo viime viikolla ja nyt ne pääsivät uuteen kotiinsa.

 Ostettuja, valkoisia iiriksiä ja vaaleanpunaisia kurjenmiekkoja omasta kukkapenkistä siirretyn sinisen iiriksen kumppaneiksi suurimman kiven viereen,

Vaaleansinisiä ja valkoisia sammalleimuja kivien koloihin,

äidin kukkapenkin perkuusta parikymmensenttinen keijuangervo,

Rauman lomalta Vuorelan puutarhalta tähkäesikko,

ja seuraneideksi palloesikko (jonka jaoin kesken kasvukauden, hyi minua) sekä kymmenittäin, taas vanhempieni pihalta, marjakuusen alle piiloutuneita keltaisia kevätesikoita.

Ja helmenä tähän kukkapenkkiin tuli alppipiikkiputkia. Toivottavasti nämä perhostenhoukuttelijat viihtyvät meillä! Tyhjää multatilaa jäi vielä vaikka kuinka ja jollen syksymmällä löydä mitään ihanuuksia, voin koko talven suunnitella seuraavan kesän hankintoja.

Äidin apulaiset

Ihania nämä pienet, touhukkaat apulaiseni! Taaperokärryt ovat kovassa käytössä, kun yhdessä rakennamme puutarhaa :) Kolmevuotias poika haluaa kuskata kaiken kärryihin mahtuvan. Tässä kuorikate matkalla alatason juuriperattuun kukkapenkkiin.

Vasemmalla näkyy yksi jättiläisraparpereistamme. Mitä lie maatiaislajiketta, mutta suurimmat lehdet ovat halkaisijaltaan 80 cm ja pistolapio jää reilusti kakkoseksi korkeudessa.