tiistai 30. joulukuuta 2014

Jouluista


Joulukuusi yltää kattoon...


Patjakangasraitaa keittiössä



Kuistiremontti on kesken, mutta mahdutin päätyyn muutaman korituolin.




Tyhjät kehykset on koristeltu.





Ulkona 24 astetta pakkasta! Pihan koristevalot ovat tänä vuonna vanhassa omenapuussa pöytäryhmän päällä.


Uudet puuseppämieheni tekemät ulko-ovet täynnä kuurankukkia.


Tämä herra heilutteli meille jouluaattona :)

Aaton saimme olla näin kauniissa kodissa kyläilemässä!




 

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Joulukalenteri - Advent calendar

Nyt uskallan jo paljastaa, että olen tehnyt tälle vuodelle nukkekotiaiheisen joulukalenterin! Jokaiselle joulukuun päivälle on luvassa ohje, jolla voi valmistaa jouluun liittyvän esineen nukkekotiin. Muutama ohje on vielä kesken, mutta suurin osa on jo ajoitettuna odottamassa julkaisua. Tervetuloa mukaan seuraamaan mitä kaikkea tänne laatikkoon on päätynyt!

www.niinfiininnukkekodit.blogspot.fi

I've been making a dollhouse advent calendar. There will be 24 DIY instruction for dollhouse items. Welcome to see what's in this box!



keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Toinen kummitustarina



Pääsiäistä edeltävällä viikolla heräsin yöllä ja kuljin pimeän talon läpi. Tapanani on vilkaista ohikävellessäni ikkunoista ulos onko ulkona mitään mikä vaatisi suurempaa huomiota. Täysikuu, kauniit auringonnousut, erikoiset pilvet, kuun maahan piirtämät varjot, ketut, peurat ja jänikset saavat minut välillä hidastamaan askelteni tahtia.

Kyseisenä yönä näin ruokasalin isosta ruutuikkunasta pienen valon. Valo olisi voinut olla kokonsa puolesta tähti, mutta se oli aivan liian matalalla. Talomme eteläpuolella olevalla pellolla on pieni metsäsaareke ja valo loisti saarekkeelta. Menin lähemmäs ikkunaa ja koitin tarkentaa katsettani. Kirkas piste oli tulenomainen, hieman hehkuva ja kellertävä. Se oli aivan paikallaan. Mietin kaukana olevaa maataloa ja sen rakennuksia. Olikohan siellä tulipalo ja oliko kukaan sitä huomannut? Kajo voisi näkyä puuston läpi. Nostin katseen puolipilviselle yötaivaalle ja koitin etsiä savupatsasta. Ainoastaan kotipihamme lehdettömät koivunlatvukset heiluivat mustina tuulenhenkäilyjen mukana. Valo ei kasvanut tai pienentynyt. Mistään ei kuulunut sireenien ulvontaa. Piste piti minut ikkunan ääressä viitisentoista minuuttia, jonka jälkeen päätin, että se nyt vaan on jotain merkityksetöntä ja menin takaisin nukkumaan.

Saman viikon lopulla lapset olivat mummolassa ja houkuttelin mieheni iltakävelylle. Hän halusi käydä katsomassa vanhaa linja-autoa, jonka olin joskus huomannut metsäsaarekkeella. Kävelimme pellon poikki saarekkeen taakse ja etsimme vanhojen kuusten seasta pilkottanutta autovanhusta. Suuren kallion kainalossa linja-auto oli edelleen. Hyppäsimme ojan yli ja kävelimme sammaleiseen ylämäkeen. Maassa lojui sikin sokin metsän puista siististi katkottuja alaoksia. Suurten kuusten alla oli hämärämpää kuin hämärtyvä ilta ympärillä. Sammalmatto peitti maata ja vaimensi askelten äänet.

Linja-auto ei ollutkaan jäänyt metsään ajosta, vaan se oli nostettu pukeille. Renkaat vanteineen olivat poissa. Koko kori oli muuttunut jäkälästä ja sammaleesta vihreäksi. Ikkunoissa oli verhot ja ne olivat kiinni. Takaoven edessä oli pieni lahonnut lautakynnys. Jos olisin ollut kävelyllä yksin, olisin poistunut tässä vaiheessa. Mieheni kuitenkin kurkki ikkunoista sisään ja minä kiersin toiselle puolelle. Sisällä oli kuulemma huonekaluja.

Lähes kompastuin lahonneeseen puutarhatuoliin, joka oli kaatunut sammaleiden joukkoon. Tässä oli joku joskus istuskellut ja katsellut pellolle. Askeleeni pysähtyivät linja-auton takaosassa. Kulmassa ollut iso luukku oli irrotettu ja siellä oli kaasupullo. Pullon päällä istui silmäpuoli huuhkaja. Täytetty onneksi, muuten olisin lähtenyt juosten kotiin. Jatkoin kierrostani ja tulin lahonneille rappusille.

Ja siinä se roikkui tai oikeastaan kaksi. Jäkälän samentama pari myrskylyhtyjä ovenpielessä. Ei tulta vuosikausiin, ei tuoreita kengänjälkiä eikä muutakaan merkkiä lyhtyjen käytöstä. Mutta siinä oli pikkuvaloni lähde. "Jatketaan matkaa", totesin rauhallisesti ja lähdin oksien alla kumarrellen kulkemaan huomaamatonta, umpeenkasvanutta tietä kohti.

Ehkäpä pitäisi hankkia ruokasalin ikkunaan verhot, jotka voisi sulkea yöksi. Vaikka koitan tuijottaa pöytää ikkunan ohittaessani, pikkuvalo saattaa palata katseen rajamaille.


torstai 16. lokakuuta 2014

Orkidean onnistuminen

Joulun jälkeen ostin poistomyynnistä euron kämmeköitä ja olin melko varma, etten saa niitä elpymään. Mutta tadaa! Valkoinen orkidea avasi enimmäisen kukkansa :)




torstai 2. lokakuuta 2014

Kurpitsaa

Tyhjensin keväällä lehtikompostit kurpitsan taimien pediksi ja nyt meillä on 20 cm halkaisijaltaan olevia kurpitsoita heinikossa. Kuvassa parhaiten onnistunut "terttu". Neljä sisarusta samassa varressa.


Sain äidiltä alkukesästä säkillisen humalan varsia, joiden takkuisen turpaan selvittelyssä meni tovi. Pitkään näytti siltä, että heinäseipäiden juureen istuttamani juurakkosykkyrät eivät lähteneet kasvuun, mutta hiphei, jokainen sitkeistä kasveista on elossa :) Ensi keväänä on odotettavissa huikeat humalasalot niin kuin vanhassa pihapiirissä kuuluukin.



sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Saumurin surinaa

Sain myyntipaikan Pikoliinista ja tein jättikasan trikoopipoja :) Näitä on kolmessa koossa 13 eri väriä.



 










Hahmottelin myös samettipipoja...



sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Sadepäivänä

Ulkona satoi ja ukkosti koko eilisen päivän. Ulos ei ollut asiaa, joten siirtelin makuuhuoneessa huonekaluja. Torpasta tullut pikkunaulakko pääsi vihdoin seinälle ja alapuolelle siirsin mieheni tädiltä tulleen Kelan vanhan konttorituolin. Joululahjaksi saamani mallinukke on saanut kesähelmiä kaulaansa.

Talon alkuperäisistä takoista tämä kulmatakka on ainoa, joka ei ole käytössä. Takkaan on muurattu vaakahormi, jota ei pääse nuohoamaan mistään. Mutta eikös se ole niin, että viileässä on parempi nukkua :)





perjantai 18. heinäkuuta 2014

Puutarhurin uusi kesähattu

Torikauppiaan olkihattuvalikoimasta löysin multaisiin käsiin sopivan, punaruskean olkihatun. Hattu poseeraa keväällä äidiltä siirrettyjä humalia varten pystytettyjen heinäseipäiden naulassa.




Näillä tienoin ei varmasti ole heinäseipäitä näkynyt vuosikymmeniin, mutta minusta oli ilahduttavaa, että pienet vaaleanruskat pikkulinnut tietävät edelleen mitä seipäillä pitää tehdä. Ilta-auringon aikaan ne istuvat heinäseipäiden nokassa ja visertelevät iloisesti. Söpöä :)

torstai 10. heinäkuuta 2014

Metritolkulla uutta kukkapenkkiä

Talon ja pellon välinen korkeusero on aikoinaan pengerretty isoilla kivillä. Aluksi tiheikön läpi maisemaa tutkittuani luulin kivien olevan vanhoja kivijalkalohkareita, mutta suurin osa onkin luonnonkiviä. Meidän ruohonleikkurissamme taitaa toimia vain isoin vaihde sekä täysi kaasu ja ratissakin on jotain häikkää pienten mutkien ajamisen suhteen, joten nurmikon reuna-alueet ovat niittykunnossa... Saattaa kuljettajallakin olla osuutta asiaan.

Kyllästyin katsomaan nokkosten ja pujojen huojuntaa kolmen metrin päässä ulko-ovesta ja hain lapion. Tai siis tietysti ensin kameran...



Suunnittelin muotoa oranssin köyden avulla. Eihän tuolta pusikosta mikään muu olisi näkynytkään!



Oikealla näkyy pyöreä ruusupenkki, jolle koitin tehdä sopivan kaaren pariksi.

Kolmen päivän puutarhahetkien kaivuutyö ja kaksi peräkärryllistä nurmikkoa ja muuta paikalla kasvanutta myöhemmin maisema näytti tältä.






 Puhdas, musta multa on niin kutsuvaa! Nurmikon alla oleva maakerros on varsin muhevaa ja lisäsin joukkoon vielä uutta pussimultaa.


Jätin kivien koloon kasvaneen heinätupsun ystäväksi metsämansikkaa. Luonnonkasvit ovat yhtä arvokkaita kuin ostoperennat ja kasvavat varmasti itselleen sopivassa paikassa.

  


 Askelmitalla mitattuna uuden kukkamaan pituus on kymmenen metriä. Tein taimihankintoja jo viime viikolla ja nyt ne pääsivät uuteen kotiinsa.


 Ostettuja, valkoisia iiriksiä ja vaaleanpunaisia kurjenmiekkoja omasta kukkapenkistä siirretyn sinisen iiriksen kumppaneiksi suurimman kiven viereen,





Vaaleansinisiä ja valkoisia sammalleimuja kivien koloihin,



äidin kukkapenkin perkuusta parikymmensenttinen keijuangervo,


Rauman lomalta Vuorelan puutarhalta tähkäesikko,


ja seuraneideksi palloesikko (jonka jaoin kesken kasvukauden, hyi minua) sekä kymmenittäin, taas vanhempieni pihalta, marjakuusen alle piiloutuneita keltaisia kevätesikoita.





Ja helmenä tähän kukkapenkkiin tuli alppipiikkiputkia. Toivottavasti nämä perhostenhoukuttelijat viihtyvät meillä! Tyhjää multatilaa jäi vielä vaikka kuinka ja jollen syksymmällä löydä mitään ihanuuksia, voin koko talven suunnitella seuraavan kesän hankintoja.