perjantai 23. toukokuuta 2014

Haaveissa puutarhakäytävä ja kaariportti

Olen ottanut itselleni koko kesän urakan yhden puutarhaunelman toteuttamiseksi. Eräs huokauksia herättävien puutarhojen ihana piirre ovat käyskentelemään houkuttelevat käytävät ja muut kiveykset ja sellaisen aion kaivaa tänä vuonna talomme pihapiiriin. Tällaisia kuvia poimin tunnelmasta, jota tavoittelen... Kuvat eivät siis ole meidän pihaltamme, vielä :)










Aloitin aikaisin keväällä uuden keittiöpuutarhan vieressä olevan pusikon perkaamisen irto-oksista, pujoista ja seljapensaista kauniin, kivetyn puutarhakäytävän mielikuva voimanani. Nyt olen päässyt kuokan ja lapion avustamana vaiheeseen, jossa polku on hahmotettavissa ja johtaa kaariportin ali ryytimaan reunalle.


Suuret kivet etualalla eivät irtoa käsivoimin, joten ne saavat jäädä osaksi polkua. Polun aihio on 80 cm leveä ja kuutisen metriä pitkä. Heti kivien jälkeen vasemmalle tein pienen pistohaaran ojan penkassa olevan suuren kiven luo.

Kaariportin verhouskin sai kipinän, kun olin lasten kanssa tällä viikolla siskoni luona ja teimme tutkimusretkiä heidän uuden pihansa kasvimaailmaan. Seinänvierustan lämpimässä oli heräilemässä kärhö ja sen runsaista versoista innostuneena poikkesin kotimatkalla puutarhamyymälään ja hankin kaksi kärhöä. Kaivoin vielä yömyöhällä kaariportin ulkopuolelle kaksi syvää istutuskuoppaa ja reunustin kuopat hiekkakerroksella, jonka päälle asettelin punertavia betonilaattoja. Täytin kuopat ohjeiden mukaisesti ravinteikkaalla, uudella mullalla kuitenkin siten, että itse juuripaakulle tein pesän laihasta hiekkaseoksesta. Taimien juureen tuli pelkkää hiekkaa pitämään juurenniskan terveenä. Eräässä ohjeessa sanottiin myös kärhöjen pitävän valosta, mutta alaosan tulisi olla varjossa. Varjon luomiseksi kehotettiin istuttamaan kesäkukkia tai vaikka tuoksuhernettä. Laitoin jälkimmäisiä, koska niitä oli jo sopivasti hankittuna.

Etelänpuoleisessa laatikossa on aikaisin kukkiva violetti alppikärhö ja oikeanpuoleisessa heinä-syyskuussa kukkiva, vaaleanpunainen jalokärhö Piilu.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti