torstai 9. toukokuuta 2013

Maailman ihanin mokkatorttu

Haluatko tehdä suussa sulavan mokkatortun? Tahi suklaapalat, mokkapalat, mokkaneliöt, suklaaneliöt. Tällä herkulla on monta nimeä.

Tässä on ohje, jonka olen saanut äidiltäni ja hän taas on saanut sen jolta kulta.

Mokkatorttu

Pohja:
3 kananmunaa
4 dl sokeria
7 dl jauhoja
2 dl maitoa
225 g leivontamargariinia
2 rkl kaakaojauhetta
2tl vaniliinisokeria
3 tl leivinjauhetta

Sulata rasva. Yhdistä kananmunat ja sokeri ja vaahdota seos. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää sihdin läpi ja varovasti sekoittaen vaahtoon puolet jauhoseoksesta, lisää maito ja sula rasva ja lisää loppu jauhoseos.

Kaada seos uuninpellille ja paista 200 asteessa 15 minuuttia. Ota uunista, kumoa leivinpaperin päälle jäähtymään ja levitä kuorrutus jäähtyneelle pohjalle.

Kuorrutus:
25 g leivontamargariinia
1 rkl kaakaojauhetta
6 dl tomusokeria
6-8 rkl vahvaa kahvia

Sekoita kaakao ja tomusokeri keskenään. Sulata rasva ja sekoita joukkoon. Lisää kahvia lusikallinen kerrallaan kunnes seos on notkeaa, muttei juoksevaa.

Leikkaa paloja kuumaan veteen kastetulla veitsellä niin reunoista tulee siistimmät. Ja leipuri saa syödä ylimääräiset reunasuikaleet :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti