perjantai 12. kesäkuuta 2015

Sireenimaja kuntoon

Huhtikuun myrsky mursi meidän vanhan pihakeinumme. Jalat olivat vuosien saatossa lahonneet ja pysyivät pystyssä maalin voimin. Lasten pomppiminen oli jo aiemmin talvella romahduttanut keinun maahan ja hurja tuuli oli keinulle liikaa. Keinu kaatui ja katto valui tämän kuvan jälkeen vielä nurmikolle.


Keinu jäi kenottamaan pöytää vasten koko kevääksi.Kauniisti sammaloitunut katto päätettiin säästää uuteen käyttöön ja istuinosista toivon saavani joskus puistonpenkit.


Eilen mies käveli vihdoin paikalle moottorisahan kanssa. Keinu paloteltiin ja jäljelle jäi sireenipöheikkö. Sireenit on kahteen kertaan meidän aikanamme typistetty ja olen parin vuoden välein koittanut perata keinun takustakin, mutta aika risukko alue taas oli.



Lapset leikkasivat ja minä revin sireeninversoja ja rikkaruohoja hevosenkengän sisältä. Leikkasin nurmikon, haravoin, harasin ja taas revittiin ja leikattiin edelleen maassa törröttäviä varsia. Saimme kasattua valtavan kottikärrykuormallisen risuja ja rikkoja. Nostin keinun jalkojen alla olleet laatat pois ja varastoin tulevaa tarvetta varten.


Lopputulos on yllättävän selkeä kaarimaja. Pöytä on valettu paikalleen, joten se saa siinä hetken olla. Kaaren sisällä kasvaa vaahtera ja taustalla näkyy osa meidän valtavista, vanhoista omenapuista.

 

Sireeni kukkii parhaillaan violettina ja tuoksuu niin makealle!


Huomisia synttäreitä varten kiikutin pihalle kuistin huonekalut. Pöytäliinat pöytiin ja leikkokukkia maljakkoon ja sireenikaari on suloinen tuulensuoja vieraillemme.





4 kommenttia:

  1. Olipas homma! Kivoja synttäreitä, toivottavasti sää suosii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukavasti meni, vaikka aurinkoista ei säätiedoista poiketen ollutkaan.

      Poista
  2. Ompas upea syreenimaja. Täälläkin on myrskynnyt niin, että koko ajan saa olla varuillaan.

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Hulppean kokoinen tämä ainakin on. Tuuli on kovasti innoissaan tänä vuonna.

    VastaaPoista