keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Juhannusruusu

Moni kasvi ei selvinnyt rankasta talvesta, mutta juhannusruusut kukkivat komeammin kuin koskaan! Eivät paljon vihreät lehdet näy...


lauantai 4. kesäkuuta 2016

Minikasvihuone

Isä jemmasi tällaisia annosrasioita ja nappasin ne idätyskasvihuoneiksi. Hyvin toimii! Koristekurpitsat ovat hurjassa kasvussa...


Ämpäri- ja kattilaperunat ovat myös tyytyväisiä. Nurmikko ja talo eivät kyllä ole ihan samassa kulmassa :)



tiistai 24. toukokuuta 2016

Puutarhan työkaluvyö ohje

Taas on aika siirtyä shortseihin ja kesähamosiin, joissa ei välttämättä ole taskuja. Tein itselleni tällaisen työkaluvyön, jonka voi napata mukaan ja kädet säilyvät vapaina. Aina saattaa löytyä jotain leikattavaa ja sakset ovat muualla kuin kädenulottuvilla. Nytpä on! Ja aina pitää tietysti olla hiukan unikon siemeniä kylvettäväksi ja hanskat ja kynä ja paperia ja kännykkä ja ...



Tarvitset vanhat farkut ja sakset.


Leikkaa taskuja myöten alaosa pois. Poista myös vetoketju. Säästä vyötärökaitale ja nappi.

 Valmis!


lauantai 21. toukokuuta 2016

Aluevaltaus karviaisilta

Tein taas listan, mitä kohtia tänä vuonna haluaisin pihapiirissä ehostaa.  Täällä on etelänpuolen rinteellä omituista ryteikköä,  joka vaikuttaa karviaiselta. Piikit ja kaikki. En tiedä onko sitä tarkoituksella istutettu kivienkoloihin, mutta nyt sai taas yksi pöheikkö lähtöpassit. Aloitin homman kottikärryillä ja totesin parin illan jälkeen, että josko peräkärry sittenkin! Piikikkäitä käppyröitä mokomat.





Sain alueen tyhjäksi ja vanhan kivimuurin reunaan syntyi selvä polun paikka, kuten olin arvellutkin. Nostin muutamia tippuneita kiviä muurin päälle, levitin kuorikatetta ja tänään viuhui vielä roundup. Meidän pikkumies kuunteli pää kallellaan,  kun kerroin, mitä mihinkin voisi istuttaa ja totesi, että sitten haravoidaan vielä tämä ruma pois. Tarkoitti siis katetta. Sieltä se totuus taas tuli, onhan tuo aika sotkun näköistä, mutta saa nyt kelvata. Laatoitetaan sitten myöhemmin...





Pitkän vaahterankannon päähän tulee jokin ihana riippuva ruukkukasvi ja sammaloituneesta putkesta teline jollekin vielä löytymättömälle. Kivienkoloihin voisi istuttaa kivikkokasveja yläreunan kuunlijoille seuraa pitämään. Muutaman hopeahärkin alun jo pistelin yläreunan multaan. Toivottavasti lähtevät kasvuun ja ryöppyävät reunalta ensi kesänä.

perjantai 20. toukokuuta 2016

Vihdoinkin tulppaaneja!

Peurat ovat joka vuosi syöneet tai repineet maasta kaikki istuttamani tulppaanit. Viime syksynä päätin kokeilla vielä kerran ja kaivoin maahan likemmäs sata sipulia. Ja jee! Tänä vuonna osa tulpuista on selvinnyt kukintaan asti! Pieniä iloja, mutta yksi erävoitto metsäneläimistä.




perjantai 12. helmikuuta 2016

Kauhavalle uusi Mineillen myyntipiste!

Tänään avataan Kauhavalle uusin Nukkekotikauppa Mineillenin myyntipiste Kirpputori ja kahvila Aarrekammion yhteyteen!

Aukioloajat ovat ti-pe 10-17.30 ja la 10-15

Osoite:

Kirpputori ja kahvila Aarrekammio
Einarintie 1 (kauppakeskus Vallesmanni)
62200 Kauhava

Tuotteita voi tilata ilman postikuluja tähänkin myyntipisteeseen verkkokaupasta. Tuotetäydennys lähtee aina kerran kuussa kuun vaihteen jälkeen ja tilaukset toimitetaan samalla.

Valikomassa on tällä hetkellä asukkaita, huonekaluja ja pikkutavaroita. Tapetit ja tarvikkeet tulevat myöhemmin :)

Tervetuloa tutustumaan!


torstai 4. helmikuuta 2016

Nukkekotikursseja tulossa

Tein muutaman ehdotuksen nukkekotikursseista Kangasalan suunnassa asustaville :) Sovin Tiinan kanssa, että voimme käyttää Kaffilan tiloja ja tarjoiluja. Keväälle on suunnitteilla neljä lauantaita ja syksyllekin jo alustavasti neljä. Kursseja on tulossa myös Raumalle ja niiden aikataulu on vielä auki. Lisätietoja ja ilmoittautumiset www.mineillen.fi. Tervetuloa mineilemään :)